Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry eli OLTO on vuonna 1993 perustettu lääketieteen tekniikan opiskelijoiden sekä siitä kiinnostuneiden opiskelijoiden ainejärjestö eli kilta. OLTO ylläpitää yhteyksiä niin Oulun yliopiston sisällä ylioppilaskuntaan ja ainejärjestöihin, kuin muihinkin yliopistoihin sekä sisarkiltoihin, unohtamatta alan yrityksiä ja asiantuntijoita.

Kiltaan kuuluu noin 800 jäsentä, jotka edustavat poikkeuksellisen laajaa kirjoa opiskelijoita ja valmistuneita osaajia lääketieteellisestä, luonnontieteellisestä ja teknillisestä tiedekunnasta sekä tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta. Killan jäseniä yhdistää sekä opinnot, että kiinnostus käyttää osaamistaan lääketieteen tekniikan sovelluskohteisiin ja syventyä jo opinnoissaan lääketieteen tekniikkaan.

Yhteyksiä alan yrityksiin ja asiantuntijoihin sekä sisarkiltoihin pyritään ylläpitämään muun muassa osallistumalla alan seminaareihin ja tapahtumiin (mm. Lääketieteellisen Fysiikan ja Tekniikan päivä eli LFT-päivä ja excursiot) sekä tekemällä yritysvierailuja. OLTO järjestää myös kahden vuoden välein alumnipaneelin, jotta lääketieteen tekniikan yritykset ja työllistymismahdollisuudet tulisivat tutummiksi opiskelijoille. Killan vaalikokous kutsuu killan oltermanniksi yhdeksi vuodeksi kerrallaan Oulun yliopiston opettajan, joka on toimillaan osoittanut aktiivista lääketieteen tekniikan alan kehittämistä ja tukemista. Oltermannin tehtävänä on tukea killan toimintaa sekä toimia yhdyssiteenä killan ja yliopiston henkilökunnan välillä.

Killan jäsenet pääsevät tutustumaan toisiinsa kiltahuoneen lisäksi sauna- ja leffailloissa sekä liikunnan merkeissä TST-kiltojen yhteisellä urheiluvuorolla. Näiden lisäksi OLTO järjestää mm. sitsejä ja muita yleisiä tapahtumia, usein yhteistyönä toisten kiltojen kanssa. OLTO järjestää myös viiden vuoden välein vuosijuhlat, joista seuraavat ovat vuonna 2028. OLTOn toiminta on kehittynyt huimasti ja tulee kehittymään entisestään – ja mikäli sinulla on hyviä ideoita ja/tai paloa kehittää killan toimintaa, kilta-aktiivit ovat aina tervetulleita!

OLTO ei ole virallisesti teekkarikilta, sillä sen jäsenistöön kuuluu muidenkin kuin tekniikan alojen opiskelijoita, mutta OLTO tekee tiivistä yhteistyötä niin teekkarikiltojen kuin niiden kattojärjestön Oulun Teekkariyhdistys ry:n eli OTY:n kanssa.

OLTO on lääketieteen tekniikan sekä hyvinvointitekniikan opiskelijoiden ainejärjestö. Killan jäseneksi voivat kuitenkin liittyä myös lääketieteen tekniikasta kiinnostuneet muiden alojen opiskelijat riippumatta siitä, kuuluuko jo johonkin toiseen ainejärjestöön. Liittyminen on ilmaista. Jäsenille tiedotetaan killan tapahtumista ja muista tärkeistä asioista sähköpostilistan, nettisivujen ja sosiaalisen median kautta sekä killan ilmoitustaululla.